Skräppäyskoulu kokoontui

Mä oon kuulkaas sen verran onnekas, että mulla on tämmönen mahtava tyttötrio ihan omasta takaa!

(Ja aika paljon vaikuttaisi siltä että joukkoon saadaan lisäystä. Varsinainen girl power! Tosin mulla on ollut tässä tämän vuoden hoidossa yks mahtava typykkä, joka on kyllä lunastanut paikkansa tässä joukossa.)

No nää tyypithän oli ihan intona kun ehdotin, että osallistuttaisiin yhdessä skräpäyskouluun torstaisin.

Porukassa askarteleminen on hauskaa, niin kuin olen aikaisemminkin sanonut. Ei ollut pöllömpää tälläkään porukalla.

(Mitä nyt oma askartelu jäi tyttöjä autellessa. Mutta mullahan ei Oo mitään muuta kuin aikaa. 😉)

Mut hei, aika luonnonlahjakkuuksia! ( vaikka itse kehunkin)

Naimi 4v, joka on kerrassaan hellyttävä omassa erinomaisuudentunnossaan valitsi kuvakseen ja aiheekseen tietenkin itsensä, sekä (ihan itse valitut) uudet lenkkarinsa. ”Kaikista hienoimman väriset”, ”niin ihanat” ja ”tosi hienot!”

Itse valitut paperit, itseliimatut kirjaimet ja tarina neidin omasta suusta.

E 6v rakastaa kaikkia söpöjä eläimiä yli kaiken ja rapsutteleekin jokaisen koiran, joka tästä ohi kulkee. Eikä niitä ole vähän… E valitsi aiheekseen tietenkin pikku puput, jotka rusakkoäiti kävi synnyttämässä meidän pihan heinikkoon. Pikkuiset löytyivät ihan sattumalta ja yritettiin niitä suuremmin olla häiritsemättä, mutta kyllä niistä silti muutama kuva piti saada.

Tämä oli kokonaisuudessaan E:n ihan omaa stailia.

Vei 8v, lähestyi skräppäystä valitsemalla vaan inspiroivan kuvan. (Kuvan ottamishetkellä Vei itse oli koulussa).

Tietenkään  mieluisaa aihetta unohtamatta. Ja tämäkin aivan neidin omaa käsialaa. (Siirtokuvatkin on liimattu liimalla alareunaan. 😊)

Aika hienoja mun mielestä. Vai mitä ajattelette?

Allekirjoittanut on hieman skräppäysruosteessa, eikä loppusilauksena tehdyt maaliroiskeet miellyttäneet. Mutta koska päätin että ei tarvii olla liian nättiä, ja tekemisen ilo olkoon keskeisellä sijalla, en anna sen häiritä.

Kuten todettu, ei perhepäivähoitajana toimiminen ole ollut pöllömpää. Varsinkaan kauniina alkukesän päivänä ( tai minään kauniina päivänä). Paikoittain olen kyllä ollut raskauteni kanssa melko uupunut, mutta hyviä hetkiä on mahtunut (ainakin melkein) jokaiseen päivään. Ja se tässä äitiydessäkin on niin kivaa. Ihanat hetket, jotka on täynnä elämää.

Mun mielestä tää kuva on niin idyllinen 💜 . Välipala kukkivien omenapuiden alla.

( edit. Tulostin ensin vahingossa ton pienemmän kuvan. Eipä mennyt liikaa valokuvapaperia hukkaan kun käytin myös sen.)

Ja silti yksi sylki kurkut pitkin vilttiä, yksi murusti leivän niin ikään pitkin vilttiä, yks kaatoi mukinsa sekä yks purskutti vielä pillimehutkin pitkin vaatteita. Elämää. Isolla E:llä.

No niin, siinä meidän skräppäyskoulu osa yksi. Kuva, otsikko ja teksti. Kannattaa koittaa. Mukavaa oli. Suosittelen.

#ihanatalbumit

Skräppäys on ollut mun elämän osa jo kahdeksan vuotta. Osan koko on vuosien saatossa vaihdellut. Nykyisin se on aika pieni osa elämää, koska voimat.

Viime aikoina oon toivonut sen olevan isompi osa, mutta en Oo saanut aikaiseksi, koska voimat.

Mutta,

Ihania muistoja ja luomisen iloa, sitä on riittänyt. Sekä uusia ystäviä ja hienoja kokemuksia.

Ku ite tekee-blogin Minna teki taannoin suomalaisen skräppäyskirjan ihanat albumit ja aikoo pitää skräpäyskoulua blogissaan kesän. Kaikille halukkaille, taidoista riippumatta.

Minna on yksi niistä tutuista, jotka on tulleet mun elämään Skräppäyksen kautta. Muistan mm. Minnan”Kuukunamunat” otsikoidun skräppäyssivun, joka saa vieläkin hymyn huulille. (Taitaa olla aika lailla kahdeksan vuotta vanha sivu.)
Joskus muistelen kaiholla noita blogin aikoja, jolloin rohkaisevia ja kannustavia kommentteja tuli paljon pelkkien Tykkäysten sijaan. Sitten välillä nähtiin livenä ja kyllä yhdessä askarteleminen vaan on kivaa. Siitä ei pääse mihinkään.

Välillä toivon, että vielä löytyisi itsestä samanlaista ”rohkeutta” kokeilla erilaisia ideoita kuten ennen. meni ne sitten syteen tai saveen. Nykyisin kaiken pitää olla niin ”nättiä”.

Tämäkin alkuaikojen tekele on edelleen ehkä yksi suosikeistani.

Niinpä ja siispä aion osallistua ja katsoa mitä saan aikaiseksi.

Kannattaa tulla mukaan!

(Lause: ”koska voimat” tarkoittaa sitä, että vähissä ovat olleet. Siis voimat. Kuudennen lapsen Odotus on jotenkin aika paljon raskaampaa kuin ensimmäisen. Onneksi nyt ollaan jo lähempänä loppua kuin alkua. Huomenna ehkä tiedetään kumpi olis tulossa. Jäämme jännityksellä odottamaan…)

Onneksi toukokuu on hellinyt.

Olen nainen.

Naistenpäivä.

Olen nainen. Minulla on tarkoitus.

Olen äiti.

Olen arvokas. olen vahva. Olen voimakas.

voin luoda elämän. Voin ylläpitää elämää.

voin olla apuna ja tukena.

voin pitää kädestä. Voin kuunnella ja ymmärtää.

Olen esimerkki. Olen opettaja. Olen huolehtivainen.

Voin oppia uutta joka päivä.

Olen ystävä. Voin kohottaa toisia. Voin auttaa muita. Voin kuunnella. Voin kehittyä ja kasvaa ihmisenä.

olen täynnä mahdollisuuksia.

olen vaimo. Olen rakastava. Olen hellä. Olen kiltti.

Osaan antaa anteeksi. Osaan lohduttaa.

Olen tasavertainen. Olen kumppani.

Olen uskollinen. Olen rehellinen. Olen kiitollinen.

olen onnellinen.

osaan, pystyn ja vaikutan.

olen tärkeä.

Ja sinä olet.

Kaunis, arvokas, ainutlaatuinen nainen, jonka kaltaista  ei ole toista! Olet hyvä nainen! Olet arvokas juuri sellaisena kuin nyt olet. Et huomenna tai sitten kun. Nyt.

olet samaa heimoa. Olet tärkeä.

 

Olen kiitollinen hyvistä miehistä elämässäni. mua on aina arvostettu, kunnioitettu ja rakastettu naisena.

Olen nainen ja ylpeä siitä. Mutta ilman mun tärkeitä miehiä elämässäni en olisi se nainen, joka nyt olen.

 

 

 

 

 

Useammin pitäisi

Toissa viikolla makasin selälläni lumihangessa lasten kanssa ja katselin ohikiitäviä vaaleanpunaisia pilviä. Tunsin itseni hetkellisesti niin pieneksi ja maailmankaikkeuden niin suureksi. Omat ongelmat ja haasteet kutistuivat. Pitäisi useammin heittäytyä hangelle katselemaan ohikiitäviä pilviä.

Kävelin kaikkien lasteni kanssa kauppaan ostamaan synttärilahjaa. Syötiin ”hepesburgerissa” (termi, jota joku lapsista joskus käytti vakituisesti), Jäätiin pihalle ja tehtiin lumiukkoja sekä lumihämähäkki. Isommat vetivät Naimin pulkan ison mäen ylös, niin ettei minun tarvinnut. Tunsin kiitollisuutta. Useammin pitäisi mennä kävelylle lasten kanssa yhdessä.

  
Sullouduttiin kaikki kuusi samaan nojatuoliin lukemaan kirjaa ja katsomaan vanhoja valokuvia. Pitäisi useammin sulloutua samaan nojatuoliin ja lukea kirjaa sekä katsella vanhoja kuvia. Muistella. Olla vaan yhdessä. Möllöttää.

Näin kerrassaan upean auringonlaskun jäädessäni pihalle vielä (Naimin kanssa) sen jälkeen kun hoitolapsi S oli haettu. Pitäisi useammin vain jäädä ulos ja pysähtyä hetkeksi katselemaan mahtavaa väriloistoa. ”Katso äiti tuolla on värikästä”.

  
Päätin laittaa laitteet syrjään. sen sijaan luinkin kaksiosaisen sarjakuvaromaanin. Se antoi uudenlaista näkemystä ja oli sangen virkistävää vastapainoa. Pitäisi useammin laittaa laitteet syrjään ja sen sijaan tarttuakin kirjaan. (Tai sarjakuvaan). Saada uusia näkökulmia. Olla tavoittamattomissa. Edes hetken.

Ostin itselleni maljakollisen tulppaaneita. Niiden värit toivat mieleen keveyttä ja iloa. Pitäisi useammin ostaa maljakkoon värikkäitä kukkia.

  
Olen useana iltana saanut käpertyä lämpimään kainaloon. Se on ihanaa! 

Se on syvintä onnea.
Kävin lyhyellä Tallinnan reissulla. Juttelin, söin, koomasin saunassa, juttelin lisää. Olin hyvässä seurassa. Useammin pitäisi tehdä irtiottoja arjesta ystäväporukassa.

Useammin pitäisi muistaa ystäviä ja sanoa kiitos. Olen onnellinen ja kiitollinen että olet ystäväni. Olen oppinut paljon sinulta. Saat minut ajattelemaan asioita uudelta kantilta. Saat minut miettimään ja haluamaan olla parempi minä.

Kiitos! Olen onnellinen ja kiitollinen sinusta ja meidän ystävyydestä. Olet minulle tärkeä!

❤️❤️❤️

Suupieltä ylöspäin

Joulut juhlittu, Synttäreitä vietetty. Vauvavuosi jäänyt taakse (helpotuksen huokaus) ja taaperovuosi alkanut. Vuosi vaihtunut, toisia synttäreitäkin vietetty ja hammaskeijukin vieraillut sankarin tyynyn alla ensimmäistä kertaa.

Lupauksia ei Oo tehty, mutta työt on aloitettu. Nimittäin perhepäivähoitajan työt. Juhlin muuten kymmenettä vuotta kotiäitinä ja ”jatkan, jaksan vaikka väkisin, jos se ois helppo kaikki tekis niin.” Niin ku Ela se ”tosi hyvä tyyppi” (niinku Vei sanoo) laulaa mun uudessa kaikkien aikojen suosikkibiisissäni. Mun mantrassani. (kiitos Elastinen!! )

Tunnustan, että ekaa kertaa elämässäni mä enimmäkseen nautin olostani kotiäitinä. Mulle on muodostunu hyvät rutiinit ja käytännöt, en tumpeloitse niinkuin ennen muinoin ja osaa ottaa vähän rennommin. Oon höllänny.
(Mutta en kuitenkaan liiaksi. E juuri pari viikkoa sitten sanoi mua tiukaksi. Tiukka hänen mukaansa tarkoittaa sitä, että samat asiat on kielletty kirkossa kokouksen aikana kuin aina ennenkin. Ahaa, tätä ei tänäänkään saanut tehdä. Jaa yllättikö? ”Sä oot niin tiukka.” Voi.voi.)

Se on muuten semmosta showta siellä penkissä sunnuntaisin. Birk istuu tehtävänsä (seurakunnan johtaja a.k.a piispa) puolesta edessä ja me sitten lasten kanssa istutaan kauniisti ja rauhallisesti, sekä hyvin kunnioittavasti kuunnellen ja ennen kaikkea toisia häiritsemättä. (No ei välttämättä!)

Ennätys on varmaan viis kertaa vessassa yhden tunnin aikana. Siis YHDEN TUNNIN!

Sitte tietty on yks Leevi jonka mielestä hänen ääni on se ainut ääni, joka siellä pitäis kokouksen aikana kuulua. Sitte on vielä Naimi, joka milloin hyppii penkkien yli kesken kaiken/potkii edessä olevaa penkkiä/ryömii penkkien alla lattialla/roikkuu Leevin rattaissa (ja onpa muuten onnistunut niillä kaatumaankin)/riehuu muuten vaan.

Puhumattakaan meidän Harry Potter fanaatikoista, jotka kikattelevat tai nahistelivat keskenään siitä kumman sauvasta tulee paremmat loitsut (hei, ei teillä edes ole taikasauvoja ei niistä tuu mitään oikeita loitsuja kummastakaan/mistään).

Sitten on tietty Vielä E, joka voi olla itse enkeli tai itse pirulainen ihan päivästä riippuen, siis mitä käytökseen tulee. (Ihan Miten arvon neitiä just sinä päivänä sattuu huvittamaan.)

Joskus kun tuntuu, että ohhoh -Miten se meni noin niinku teidän mielestä-

Niin ajattelen että ei muuta ku ”katse eteen ja suupielet ylöspäin.”  Tai ”alotan ittestäni, korjaan mun mielen nostan mun katseen ja mun suu pielet.”

On parempi katsoa ylöspäin.

Jaa, mikä saa mut menemään sinne joka sunnuntai? Se auttaa mua olemaan parempi minä. Se auttaa mua muistamaan. Se auttaa mua saavuttamaan rauhan. Mä uskon että se on oikein. Siks.

Yhtä asiaa en Oo koskaan katunut. Sitä että oon ollut kotiäitinä. (Vaikka kotiäitinä ja äitinä on tullut tehtyä ja sanottua moniakin asioita, joita sitten olen kyllä katunut.)

Se on ollu mun hengellisen kasvun kannalta olennaisen tärkeä osa. Mä haluaisin ajatella, että se on muuttanut mua, auttanut mua tulemaan paremmaksi. Sellaiseksi joka voisin olla. Se on ollu mun juttu.

Nyt sitte ura jatkukoon ja siihen oheen myöskin uusi ura perhepäivähoitajana. Lupaavasti on ainakin alkanut.

Lainaan tähän viimeiseksi vielä Elastista, koska se on niin hyvä tyyppi ja koska sen laulussa vaan on niin törkeen hyvä sanoma (ja koska se on ihq.)

”Asenne ratkasee, oon nähny omin silmin senki,

aitoo iloo vaik ei ympärillä Oo muut ku pahaa,

ja toiset taas niin köyhii et ei niil Oo muut ku rahaa.”

 

P.S mulla oli toi kuva meistä ja Elastisesta instagramissa. Arvaatkaan kuka oli tykännyt kuvasta? Elastinen. Okei. Päivän kohokohta meille kaikille. 😁