get inspired 200!!!

Tänään julkaistiin jo 200. inspiroiduhaaste!!!
Aiheena oli omat aakkoset.

Aion joskus tehdä itsestäni minä-kirjan jossa käytän ainakin osaa näistä aakkosista.
Halusin käyttää akkossia taustana ja niin tein. Sitten piti miettiä että mitä vielä lisäisin. Harmitti etten löytänyt mun turkooseja pieniä kirjaimia (vastaavat kun noi mustat). Oliskohan aika siivota?! Muuten olisin käyttänyt niitä. Paljon en keksinyt lisättävää. Birk sanoi että tee reunat tussilla ja laita pari roisketta. En kurillanikaan. On se hyvä, että edes joskus poikkeaa vähän kaavoistaan. Pitäis useamminkin.

haasteessa 199 värjättiin vähän valokuvaa.

Mun mielestä tää Hempan miehen ottama kuva Hempasta on niin mahtava, että mun oli pakko skräpätä se.
Mulla on tosi kivat siskot!! Oon onnekas.
(tää oli mun ainut valkoinen kartonki ja tulostin tekstin siihen ja se tuli liian ylös. Piti mennä sitten sillä.)

haasteessa 198 oli pahoinvointia

Sivu syntyi viime stadiscrapissä ja kertoo mun ällötyksestä facebookia kohtaan presidentinvaalien toisen kierroksen aikana.

Lintsi oli Suomessa ja vietettiin pienellä porukalla vauvakutsuja.
Leimailtiin vauvalle kolme bodya. edit: muste oli versa craft (kts. Hempan kommentti), mutta leimoista (edit: osa stampin’ up) en oo ihan varma koska ne oli Hempan ja Hemppa oli kotona oksennustaudissa :/
aika kiva idea mun mielestä.

Mainokset

8 thoughts on “get inspired 200!!!

  1. Toi aakkostyö on ihan mahtava! Ja toi Hempan sivu kanssa! Ei näytä kyllä yhtään sille, että teksti olis liian ylhäällä. 🙂

    Ja body ❤

  2. tykkään hirmusti tosta sun aakkostyöstä! mä palaan asiaan siitä minäkirja-yksityisopetuksesta :). olis hienoa, että saisit albumin tehtyä – nyt on jo iso osa mietittynä kun sulla on noi aakkosjutut jo valmiina (tosin voit lisätä toiset ja ehkä myös kolmannetkin aiheet joka aakkoseen, jos haluat). hemppa-sivu on kanssa upea – ja samaa mieltä olen joka kohdasta!

    kiitos vielä vauvakutsuista! melkein oli tippa silmässä mulla, tunsin, että musta tykätään <3! yksi leimaseteistä oli Stampin Up, mutta ei kylläkään tuo kuvassa näkyvä.

    Lintsi

  3. kiitti Ansku ja Marika myös!!
    Lintsi mä tykkään susta!!!
    Kiitos Heini, en oo enää yli vuoteen palvellu nuorissa naisissa, mutta ne kyllä varasti mun sydämen ja muutti mua pysyvästi ❤

  4. Mä tykkään näistä kaikista kovasti ja sun aakkosista myös. Ja toi siskosivu on ihanan simppeli 😉 Se muste muuten, mitä bodeissa käytettiin oli versacraft. Sen voi silittää ja se kestää pesua kuudessakympissä. Hieno body tuli!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s