pieniä asioita

vuosi vaihtui samoissa merkeissä kun päättyi. Sairastellaan taas.
IMG_5480

IMG_5460

Olen taipuvainen ärsyyntymään tilanteesta.
Yritän kasvaa aikuiseksi ja iloita pienistä ja olla ajattelematta tilannetta sen suuremmin (helpommin sanottu kuin tehty).

IMG_20130105_131436

Lauantaina katseltiin perinteiseen tyyliin avaraa luontoa.

–meille on muodostunut telkkariperinteitä. perjantaisin wipe out ja hauskat kotivideot. (pieni hermostus tuli nyt kun kotivideoiden paikkaa oli muutettu). lauantaisin avaraluonto ja sunnuntaisin marxin-veljeksiä dvd:ltä–.

se kertoi isosta valliriutasta.
Iso valliriutta on harvoja asioita mikä maapallolta näkyy avaruuteen asti.
Se sai mut ajattelemaan sitä miten pienistä asioista voi tulla isoja.
Miten pienet asiat voi saada suuria aikaan.

IMG_5423
Ystävät olivat linkittäneet blogi-kirjoituksen FB:iin missä sovelletaan samaa periaatetta käytännössä englanniksi.

E täytti kolme ja samalla tuli joku tuhma uhma. Aika ihana ja söpö se on silti. Sillä on iso ja avulias sydän. Se tietää mitä tahtoo ja löytää keinot saada sen. Se on melkoisen tomera typykkä ja sen idoli on Peppi. (tuli typo ja kirjotin ensin peppu…)
ehkä oon kirjottanut sen jo aikasemmin, mutta vanhuus ei tosiaan tule yksin..
IMG_5523_2
Naimi kasvaa. Se on jo 9kk. Breikkaaja. Etenee mato-tyyliin. se huutelee dvd-soittimelle ja retuuttaa digiboksia. se sekottaa ja syö roskat lattialta. Se harjottelee etunojaa sängynlaitaa vasten ja pitää kieltä suupielessä. Se hymyilee paljon ja on suloinen. (Paitsi yöllä kun se huutaa ja valvoo)
Pari päivää sitten se rupes yks kaks itsekseen istumaan olohuoneen matolla.
IMG_20130104_233341
Ilmotin Rillin kouluun.
Alanko tulla vanhaksi?

we’ve been sick. again. I try to keep positive but I’m not quite that mature.
I saw a document of The Great Barrier Reef.
with small things big things can happen.
there is a great blog post of this idea.

Advertisements

3 thoughts on “pieniä asioita

  1. Thanks for link! It’s so true how much the small things matter. Have a lovely year in 2013!

    Kiitos linkkiä! Se on niin totta kuinka paljon pieniä asioita väliä. On kaunis vuonna 2013!

  2. Tosi suloinen kirjoitus taas kerran! Saiskos isona sähköpostiin nuo kuvat sekä E:stä että N:stä, kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s