paluu arkeen

Tytöt hihittelee huoneessaan.


Rilli on ekaa päivä eskarissa.

ja meidän pikkunen on jo 4,5kk.

Kesä on ollu mukava, vaikka onkin ollut semmonen muutosta enteilevä.
Ollaan intoiltu lacrossesta ja inkkareista. (oli muuten hienot letit osalla pojista)
nautittu rannalla olemisesta


ladattu akkuja hiljaisuudessa

koettu ukkosmyrsky paikassa missä ei ollut katuvaloja tai muitakaan valoja (paitsi salamat)
aika upeeta muuten, voin todeta.
kerätty yhdessä rasteja kotihommista, saatu kasaan 502 rastia (eli 502 tehtyä kotihommaa) ja palkittu itsemme sitten Linnanmäellä.

Ollaan me heitelty vesiilmapallojakin, tanssittu sateessa sekä pesty lipputanko.

Arki noin yleensä on ollut väsyttävämpää kun olisin etukäteen kuvitellut. Askarteluintoja ei ole ollut ja tuntuu että luovuuskin on, jos ei kuollut niin ainakin nukkumassa. Iltasin väsyttää ja kun on hetken saanut hengähtää on jo ihan valmis nukkumaan.

Kävin kuitenkin Riikan järjestämällä Gesso-kurssilla.
Oikeastaan kurssista lähtien on ajatukset heränneet jo vähän askartelemaankin. Joten kiitos Riikka!
Olin vähän ruosteesta ja mukavuusalueen ulkopuolella (varsinkin koon kanssa) 🙂
siihen nähden ihan ok sivu. Ei suosikkeja ja ehkä noi keltaset kukat on vähän liikaa. (ainakin tossa määrin)

mutta nyt on ehkä paluu blogiinkin luvassa….

Advertisements

4 thoughts on “paluu arkeen

  1. Ihanaa! Ihanaa kuulla teidän kesäkuulumisia, ihanaa nähdä hauskoja kuvia. Pietulle tsemppiä eskariin ja terkkuja kaikille muillekin. Usein usein mietin teitä. ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s