vuoden korkkaus

Joulu ja vuodenvaihde vietetty menestyksekkäästi ja aika mukavasti!
Jouluna oltiin joulurauhan julistuksessa ja hautaausmaalla kynttilänvalossa, lisäksi syötiin hyvin, rakennettiin legoilla ja pelattiin nintendo wiitä. Piipahdettiin myös pk-seudulla kovassa myrskyssä, mutta turvallisesti!
Eilen oltiin ”muutaman” muun lapsen ja aikuisen kanssa ensin vähän liikkumassa ja sitten katsomassa hienoa ilotulitusta.





Räjäyteltiin sitten vähän vielä omiakin pommeja. Tärkeintä Veille oli se, että hänkin sai pitää suojalaseja ja Birk uhkas löytäneensä ens kesälle aurinkolasit… (you don’t wanna know)

En valinnut tälle vuodelle mitään lupausta enkä teemaa, kunhan nyt hengissä selvitään. Sitä paitsi jossain vaiheessa vuotta tuppaa lupaukset ja teemat unohtumaan ainakin multa.

JOs jotain haluaisin tälle vuodelle niin haluaisinkin muistaa. Muistaa kaikki ne opetukset joita elämä antaa, muistaa olla kiitollinen, muistaa mennyttä, muistaa kuka olen, muistaa mitä varten, muistaa minkä takia, muistaa hyvät ajatukset, muistaa toteuttaa sen mitä on aikonutkin.
Onnistuisinpa edes osaksi.

toinen mitä tahtoisin olis, että en olis liian väsynyt olemaan aidosti kiinnostunut toisesta. Etten väsymyksessäni huomaisi, että joku toinen voi mahdollisesti olla vielä väsyneempi.

Inspiroidu on muuten aiheella höyhensaaret.
Sivu syntyi pitkästä aikaa skräpätessä ja nopeasti ja vaivattomasti ja rentouttavasti.. Höyhenidea on muuten (aina niin taitavalta ja muutenkin tosi mukavalta)Ellikseltä.
Tarinaa ei tässä sen kummemmin ole (toisin kuin yleensä) kunhan vaan fiilistelen sitä, että voi nukkua.

Advertisements

3 thoughts on “vuoden korkkaus

  1. Hauskaa uutta vuotta teille kaikille!

    Kiva toi uni sivu. Tiedän tunteen siitä kun haaveilee että saisi nukkua, ja että joskus heräisi levähtäneenä aamulla. Koomaa on kestänyt enemmän tai vähemmän kohta 9kk ja vaikka onhan tämä niin ihanaa kun on lapsia, silti mietin että voi kun päästään joskus taas siihen vaiheeseen että yöllä ei enää heräillä.

  2. Haleja ja hyvaa uutta vuotta! Hengissa selviaminen on hyva toive ja se ettei ihan kokonaan muistiaan meneta 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s