Åland

Ahvenanmaa oli tänänkin vuonna yhtä kaunis, yhtä rauhallinen, yhtä rentouttava kuin kaikkina niinä muinakin vuosina kun ollaan siellä lomaa vietetty (eli jotain 25 vuotta kai).

Tänä vuonna se hemmotteli myös erityisen aurinkoisella ja kauniilla ilmalla sekä lämpimimällä merivedellä miesmuistiin (tai naismuistiin tai oikeastaan munmuistiin).

Olen sanonut aikasemminkin mutta sanon taaskin, että kyllä on sitten mukava viettää aikaa perheen ja suvun kanssa. Olla osa jotakin. Rakas ja hyvä sellaisena kun on. Kaikki omassa rauhassaan ja silti yhdessä.
Mulla on vakaumus siitä, että perheet ja suvut jatkuu tämän elämän jälkeenkin. Näin kun on palannut perinteiseltä Ahvenanmaanviikolta niin tuntuu hyvältä ajatella sitä.

Telttayö sujui hienosti. Lapset nukkuivat kuin pienet lapset ja tässä tapauksessa sanonnan todellisessa merkityksessä. Samaa ei tosin voi sanoa meistä aikuisista.
Yövyttiin Brändön-saarella. Kovasti paljon ei ollut puuhasteltavaa, mutta löydettiin onneksi aika ihan ranta. Jo vain alkoi aika kulua.

oli liukumäkikin, mutta oli mennyt rikki. (sininen makaava ’möhkäle tuossa ylemmässä kuvassa.)
Mutta onneksi meillä on ihan oma niksiPirkka.




Lauttareitin parhaita puolia oli rauhallisuus ja kauniit maisemat. Jos taas lapsien kanssa matkustaa, niin lämpimästi kehotan ottamaan mukaan jotain mielekästä tekemistä niin ikään autoon kuin muutamalle pidemmälle lauttareitillekin, jotka ovat matkan varrella (ei lapsille leikkipaikkaa). Väsyneet vähän tylsistyneet lapset ja kuuma ilma ei ollut paras mahdollinen yhdistelmä. Nautin kyllä matkasta silti.

Mistä tietää olevansa Ahvenanmaalla? Siitä kun näkee punaisia kallioita toinen toisensa jälkeen, punaista asfalttia, punaista sepeliä… Sen tietää Siitäkin kun hienoa hiekkaa on jopa lakanoiden välissä.

Ja siitäkin jos näkee merikotkan kaartelevan taivaalla tai toinen toistaan kauniinpia perhosia kuistilla tai auringon siivilöityvän katjan varjosta.
Käärmeeseen en tänä vuonna törmännyt.

Meillä oli hyvä viikko muttei vältytty myöskään vastoinkäymisiltä.

Pari päivää sairasteltiin (tai siis lapset sairasteli) ja sitten alkoi taas elämä voittaa.

Lomaillaan vielä vähän täällä kotimaisemissa. Vietettiin tänään sadepäivää uimahallissa ja käytiin perheen voimin ravintolassa syömässä. Tiedossa olisi myös yökyläilyä serkun luona, yhdet hyvän ystävän 5v-synttärit sekä Cars 2 elokuvissa. Kuulostaa ihan kivalta.

We are back from Åland.
If you want some peace and quiet you should go to Åland.
If you like wild nature and sand between you toes you really should go to Åland.
Weather was excellent! sunny and warm. Hot even but it’s so much easier when you can feel little breeze from the sea.
We had loveliest week with family although we had some sickness too. Kids were down for two days but it took us more strongly together and we didn’t mind little less ’let’s go there, let’s go here, I wanna do this, I wanna do that etc.”
Today we went to indoor swimming pool and to restaurant. Tomorrow Rilli and Vei will go to their cousins and will spending there overnight. On Thursday there will be birthday party and on friday we will go movies to see Cars 2.

Advertisements

3 thoughts on “Åland

  1. kuulostaa ihanalta tuo ahvenanmaa-lomailu! meidänkin pitäisi varmaan koittaa sitä tässä jonain vuonna.

    hyvää lomanloppua, mekin vielä tämä viikko lomaillaan täällä skotlannissa, ihanassa +11 lämpötilassa…

  2. Se oli 24. vuosi ja 22. kerta, kun kaksi kertaa on jäänyt väliin! Mutta aivan yhtä ihana kuin aina ennenkin – ja on hienoa, että perinteet jatkuvat (esim. aarteenetsintä). Hyvää loppulomaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s