vielä vähän ninjoja

Inspiroidu #155 palapeli.
Piti tehdä tää sivu joka on pitänyt tehdä jo kauan.

Leikkasin palapeliksi kuvan ninja lego-ukkeleista. Vähän hain noilla paperisuikaleilla myöskin palapelimaisuutta. Aika löyhästi kuitenkin menty tällä kertaa. Kuva on otettu valokuvahaasteisiin.
Tietty mukaan piti saada vielä kuvat meidän tai oikeammin Rillin tekemistä paperinukeista sekä hienosta t-paidasta. Käytin tässä myös ninjago mainoslehdestä tulleita tarroja. Jotkut tekee aina tosi kauniita sivuja. Tätä ei voi sanoa kauniiksi, mutta tykkään siitä silti.
On muuten hassua kun huomaa että joku villitys alkaa mennä ohi ja tilalle astuu joku korvaava. NIin mä luulin tässä ninja jutussakin ja arvatkaas mikäs oli taas tänään ”the juttu”?

Viime postauksessa kirjotin taas niin ylevästi siitä että en oo huutanut. Mua selvästi testattiin sillä muutamat viime päivät on ollut ihan J-Ä-R-K-Y-T-T-Ä-V-I-Ä. Ja oon huutanut kaks kertaa. Pieni morkkis päällä ja muutenkin paha mieli kun on sanottu ja tehty asioita joita ei ihan oikeesti edes halua sanoa tai tehdä, siis meistä kumpikaan. Siis Rillistä ja musta. Liian samanlaiset.
Arvatkaa millä sain pahan mielen puhallettua muualle?
Laulamalla: ”elon aallot myrskyten kun raivoaa. Pettynyt kun olet etkä rauhaa saa. Siunaukses luettele jokainen. Silloin huomaat Herran suuren rakkauden.”
Se tuli jostain vaan mieleen ja oli just sitä mitä tarvittiin. Meille molemmille.
Kun mulla ei enää ollut paha mieli niin se vaikutti heti meihin molempiin ja meillä oli taas kiva ilta muutaman vaikean päivän ja illan jälkeen.
Pidettiin leffailta kun iskä on pois. Katsottiin disneyn Viidakkokirja ja syötiin karkkia.
Siinä piirretyssä on kyllä älyttömän hyvä musiikki!!! Varsinkin korppikotkien ”ystävä, joka välittää” ja muutkin.
kerrattiin sitten vielä kaikki hauskimmat kohdat mielessä ja naurettiin niille mm. tupla banaaneille.

”äiti laita tää pipo päähän ja tää nauha alle. Tietkö miks täl on tämmönen? tää leikkaa sipulii ja sitte tää estää sen ettei mee silmiin”
Oltiin risteilyllä. Ystävät on kyllä parasta!

Jäät oli lähteneet Ruotsin puolelta Ahvenanmaata jo lähes täysin. (tää kuva on vielä Suomen puolelta ja kännykällä otettu.)
Niin kaunis sininen auringossa välkehtivä meri ja kaunis sini sini taivas!
Kyllä luonto on kaunis.

Mainokset

5 thoughts on “vielä vähän ninjoja

  1. miks skräppisivujen pitäisi olla kauniita? tämä ninjasivu on aivan mahtava ja hyväntuulinen. hyvä että sait hauskan ninjavillityksen tallennettua ennen kuin se kokonaan katoaa!

    linda

  2. Mä niin odotinkin, koska postaat tän, että pääsee katsomaan sitä lähempää! Musta tää on tosi hieno sivu, ihastuin siihen heti kun näin inspiksen puolella! Kirkkaita värejä ja kraftia, suikaleita, valokuvien kehystäminen ja hauska aihe, parhautta!

  3. Hyvä, että olet tallentanut tämä innostuksen! Sivu on pirtsakka, ja siinä on monta tärkeää elementtiä, jotka on hyvä muistaa jälkeenpäin. Hauskoja nuo lasten kuvat!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s