30.

Viime maanantai alkoi yhtä hyvin kun sitä edeltäväkin. Autosta tippui tällä kertaa pakoputki.
Toisaalta eipä se paljon paremmassa paikassa enää olis voinut irrota. Nimittäin oltiin lähellä kotia ja auton sai ajettua viereiselle kääntöpaikalle (ei tarvinnut yksin lähteä työntämään metriäkään). Olin lasten kanssa liikkeellä ja käveltiin kotiin, auto ei ollut kenenkään tiellä ja ukki tuli hoitamaan sen niin että se saatiin suoraan korjaamolle. Tunnustan että ensimmäinen ajatus oli viiksetys ”näistä vitsin romuista” mutta sitä seurasi heti kiitollisuus siitä, että saatoin selvitä siitä parhaalla mahdollisella tavalla.
Hajos meillä muuten eilen imurikin mutta onneks saatiin uus tilalle (eikä varmaan tarvitse sanoa että on parempi kuin entinen!!).
Viime viikonloppuna oltiin ensimmäistä kertaa yhdessä teatterissa.
Oikeesti, miten ihanaa on että voi olla nainen ja että miehet on miehiä! Miten viisaasti onkaan suunniteltu se että yhdessä nainen ja mies muodostaa loistavan kokonaisuuden. Naiset, kunnioittakaamme miehiä(ämme)!
Ei toistensa vastustajia vaan joukkuetoverit.

(Luulen että onnellisen avioliiton salaisus on siinä että kunnioittaa ja arvostaa toista)
Meillä on kirkossa kaksi kertaa vuodessa mahdollisuus osallistua internetin ja sateliitin välityksellä kaksipäiväiseen konfferenssiin, joka pidetään Yhdysvalloissa ja jossa puhuu kirkkomme johtajia.
Tuon mahdollisuuden ansiosta haluan olla tänään parempi vaimo, parempi äiti, parempi ystävä, parempi naapuri. Haluan olla omistatuneempi ja autaa (enemmän) jos suinkin vain voin. Olen kiitollinen ja onnellinen kaikesta hyvästä ja ihanasta mun elämässä.

En oo edes huutanut tällä viikolla yhtään ja olen vakaasti päättänyt olla huutamatta jatkossakin. (mä olen aika äkkipikainen ja helposti ärtyvä, ainakin kotona). Oikeastaan päätin koittaa seuraavanlaista taktiikkaa: sanon asiasta ensin kolme kertaa ystävällisesti (vaikka suututtaisikin.) Jos kolmannen kerran jälkeen mitään haluttua asiaa ei lasten taholta ole tapahtunut sanon: ”nyt olen sanonut kolme kertaa nätisti ja mitään ei ole tapahtunut. Nyt jos huudan niin se johtuu siitä että mitään ei tapahdu sillon kun sanoon nätisti”. Tähän mennessä se on toiminut aika hyvin.

Ninjojen suosio on muuten laskenut. Colen tilalle on astunut Darth Vaderin lääkäri. Onhan se kiva että Darth Vaderilla on omat lääkärit kun vaivatkin on niinkin suuria kuin liian herkkujensyönnin tuloksena saatu vatsatauti.

Sain tänään muuten Veiltä tai siis Darth Vaderin lääkäriltä tunnustusta pannukakun leipomisessa. ”äiti vispaa niin romanttisesti!”


Keskiviikkona oli kauan pelätty päivä. Päivä jolloin täytin 30. Pelot osoittautuivat turhiksi. On ihan kiva olla 30 ja päiväkin oli mitä parhain kun sen sai viettää perheen kanssa yhdessä. Ja vielä lasketellen/lautaillen, pulkkaillen, saunoen ja herkutellen. (vähän myös ihastellen)

Riikka muisti minua taannoin blogissaan tunnustuksella. Kiitos Riikka tunnustuksesta ja siitä että kerroit miksi haluat sen minulle antaa! Sä olet semmonen että saat muut tuntemaan itsensä arvokkaiksi. kiitos!

Advertisements

22 thoughts on “30.

  1. Onnea onnea onnea!

    Mä olen koettanut myös tuota ”sanon nätisti” -taktiikkaa – toimii. Välillä toki pinna on kireemmällä, mutta yleensä saan ihmetellä itseäni, että miten sitä pystyykin pysymään tyynenä. Onko äitiyden mukana tullut joku lisäominaisuus? 😀

    Suuri hali ja iso kiitos kauniista sanoista! Äitiyden mukana tullut ”itkupillivaihde” iski ainakin täysillä tuossa kohdassa.

  2. Kiitos Suvi! Sait taas ajattelemaan omaa käyttäytymistä ja sen parantamista. Ja sitä kuinka asioihin voi suhtautua, huonosti tai hyvin. 🙂 Kiitos taas tästä! ❤

    • Ole hyvä!
      nää on niin hyviä muistutuksia myös itselle. Tänään on taas ollu semmosta kiukuttelua ettei paremmalla väliä. huoh.

  3. Onneksi olokohon!!!

    Jos jotain positiivistä haluaa ajatella, niin pian autos ei oo enää vanhoja osia ku kaikki on vaihdettu, joten se pelittää hyvin 🙂 (tiesän, ettei paljoa lohduta…)

    Mä niin ihailen sitä, miten sä seleviät kaikesta tuosta teidän arjesta!

  4. Onnittelut pyöreistä! Hienoja taiteiluja! Ihana ammattivalinta tuo Darth Vaderin lääkäri. Silleen mukavan erilainen 😉 Mielikuvitusta riittää!

    Mä niin toivoisin, että meilläkin toimisi tuo kolmen kerran sääntö (varsinkin isompaan). Mutta oikeastaan ainoa mikä yleensä kolmen kerran jälkeen toimii on kävellä itse paikalle ja kantaa lapsi paikasta a kohteeseen b. Sitten hän saa aloittettua homman ja jatkaa kunnes taas unohtuu omiin juttuihinsa. Esim. miettimään että kasvaako villaa puussa (puuvilla).

    • 🙂 Kiala! ja kiitos.

      joo ei meilläkään kovin hyvin toimi tohon pienempään. Lapset on niin erilaisia kun vaan löytäis jokaiselle sen sopivan tavan.
      (varsin terävää logikaa puuvillan suhteen)

  5. happy birthday again. 🙂 Happy you got to go on a date with your husband. Thanks fr sending me sunshine… I feel s silly today… but yesterday.. I was just so mad. 😀

  6. Onnea 30 vuotiaalle. Miten se iso kolkyt tuntuu jotenkin hurjalle? Mulla tulee sitten heinäkuussa täyteen.. ja välillä tuntuu että kravaatti kuristaa jo. Hienoahan se on kun päästy jo tähän ”naisen ikään”, kuten äitini sanoo.
    Amen sille mitä sanoit naisista ja miehistä. Niin se juuri on. Ei kumpikaan kokonainen ilman toista. Kerran joku viisas sanoi ”It’s not good enough to love your spouse, you have to like them too”. Niin totta. Pitää olla kunnioitusta ja hauskaa yhdessä. Eihän siitä muuten mitään tule.
    Te muuten näytätte ihan samalle P:n kanssa. 🙂

    Ansku

    • Kiitti Ansku! mulla oli vähän kuristusta etukäteen myöskin tosta 30. Eipä kurista enää. Onneks meillä on kivat miehet joista on helppo tykätä!

  7. Onnea isolle kolmoselle! J:kin stressasi asiaa niiiiiiiiiiiiiin paljon, kunnes sitten tajusi, ettei se elämä kovin radikaalisti muuttunut… Ikä on asenne, mä oon vahvasti sitä mieltä! Onnea Suvi, nyt ja aina! ❤

  8. Onnea vielä. Ihana postaus. Mäkin yritän tsemppailla. Ja otan tavoitteeksi kahlata kaikki nuo konffan puheet läpi, kun meni vähän ohi matkan takia. Oot ihana!

  9. Tuosta huutamisesta. Oon itsekin niin turhautunut siihen omalla kohdallani. Tosin joskus olen todennut, ettei huutaminen ole aina paha. Esim. meillä meteli äityy lasten taholta joskus niin kovaksi, että on oikeasti pakkokin huutaa, että ne kuulisi. Tosin ei ne aina kuule vaikkei olisi meteliäkään. Mä myös sanon aina asioista muutaman kerran nätisti, mutta sit alkaa kyllä verenpaine nousemaan jos/kun mitään ei tapahdu. Joskus olen kysynyt lapsilta, että onko teistä kiva kun äiti suuttuu kun te odotatte aina siihen pisteeseen ennen kuin teette mitään? Musta kun ei itsestä ole ollenkaan kiva suuttua teille. Olen myös yrittänyt selittää, että kun en ihan oikeasti mielestäni ikinä pyydä mitään kohtuuttomuuksia tai kiellä turhaan, vaan ihan vain sellaiset pakolliset jutut. Enkä tee sitä pikkumaisuuttani tai ilkeyttäni vaan siksi, että välitän teistä. Ei tää silti oo tainnut mennä perille. Vanhemmuus on vaan tosi rankkaa välillä! Tsemppiä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s