en keksi nasevaa otsikkoa

Viikon inspirotuminen vapaalipun muodossa.
Kiitos ja ylistys tädeistä!! Pikku E:n neljä uutta hammasta ja puolivuotiaan turhautuminen on pitänyt huolta siitä, että äiti on poikki. Onneksi, Onneksi on olemassa ihania tätejä, jotka antaa välillä levähdyshetken väsyneelle äidille.

Olen saanut just viettää viime viikkoa omien tätieni seurassa ja kyllä vaan ovat ihania ja mukavia edelleenkin. ❤

Sivu syntyi perintiesellä Suvi tyylillä mikä on- ojasta allikkoon. Korjausta korjauksen päälle ja tämmönen siitä sitten tuli. kelpaa, vaikkei sitä ole mitä haettiin.

Sitten ihanaan uuten getinspired-sivuston valkouvaushaasteeseen, joka tällä viikolla oli iho. järjestyksessään 2.

kuvassa neiti Vei viime viikolla Ahvenanmaalla. Oli ihanata.
Vaihtoehtoisia kuvia tähän olis ollut. Esimerkiksi tämä Rillistä.

joka myöskin Ahvenanmaalta.

Tänään tultiin kotiin Linnanmäki- sea life-reissulta. Kivaa oli tietysti muutamista itkupotkuraivareista huolimatta. Ei oo helppoa olla pienempi. Sen sanon.
Space express eli Linnunrata oli Rillin suosikki tai expert, kuten hän itse sanoi ja kun korjasin express niin totesi vain että: mä saan sanoo miten mä haluun. Totta.
Meduusat oli myöskin melko kova juttu, vaikka vähän pettymys etteivät olleet polttavia meduusoita, vaan ihan vaarattomia korvameduusoita.

Mainokset

One thought on “en keksi nasevaa otsikkoa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s