Äiti, oi Äiti!

Sain Appiukoltani tässä joitakin vuosia sitten runon, jonka hän oli leikannut jostakin lehdestä. En tiedä kuka sen on kirjottanut, mutta tykkään siitä.

Tahdotko nähdä, ihmeen kauniin kuvan,
äiti ja lapsi kun istuvat portailla tuvan.

Mitäpä lapsen äidille kuiskaavan luulet,
noin kun on kirkas katse, hymyssä huulet.

Oi, hän oppinut sanan yhden on vasta,
sitä ei lakkaa kyyhkynen kujertamasta.

Sanaan siihen liittyy, kaikki mi hyvää,
kaikki mi maassa on kaunista, rakkautta syvää.

ÄITI, oi ÄITI maailman kaunein sana,
se sointuu kuin sävel ihana lapsen lausumana.

Inspiroidu haasteena oli henkeäsalpaavan kaunista.

On ihmeellistä olla jollekin maailman tärkein ihminen. En tiedä mitään kauniinpaa kun se rakkautta ja hymyä täynnä oleva katse oman pienen ihmisen silmissä. Ajatella että olis sitä kuinka epätäydellinen äiti tahansa on toiselle silti tärkeintä!
On niin ihmeellistä että mua on siunattu kahdella ihanalla, kauniilla tyttärellä. Me ollaan samaa maata, kuulutaan yhteen, ollaan naisia, äitejä, siskoja, vaimoja.
Ja on ihmeellistä että mua on siunattu niin hienolla pienellä pojalla. Mua ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä se. POikien maailma aukeaa ihan eri lailla, on niinkun tavallaan osa sitäkin vaikka vähän eri tavalla.
Kaiken uhman ja kiukuttelun keskellä on joskus vaikeeta muistaa kuinka kiitollinen on, mutta sitten tulee se hymyilevä katse tai pienet sanat. Se tuntuu joka kerta yhtä ihmeellisen ihanalta. Ajatella että sitä on jolle kulle niin tärkeä!
Se on mun mielestä kaunista. Kaunista.
(Ja ehkä äitiydessä ihaninta.)
Siitä sivun aihe. Kuva on otettu pikku E:tä odotellessa.

rauhallista ja kesäistä (sekä eritoten Kaunista) Juhannuksen jatkoa!

Advertisements

6 thoughts on “Äiti, oi Äiti!

  1. Voi! Joskus on ihana kuullakin se kuinka paljon minusta tykätään, kuten tänään kun D sanoi ”äiti tykkään susta” ihan vaan seisosessaan vessan ovella, jonottaessaan sisään kun siivosin lattiaa. Aika paljon enemmän alkoi tulla noita tykkää juttuja kun viime viikolla pelasin niin paljon Afrikan tähteä hänen kanssaan 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s