Se on hassua miten joku aika elämässä voi olla samalla kertaa kamalinta ja ihaninta.
Meidän “uus vauva” (niinku E sanoo) on kertakaikkisen ihana! Sitä unohtaa miten pieni voi vastasyntynyt olla ja miten sydäntä likistävä!
Meidän “uus vauva” on aika lepposa eikä turhia itkeskele. Paitsi vatsaansa iltaisin. Se on vähän verottanut tätä blogi-kirjoittelua ja kaikkea muutakin. Äiti kun on sitten väsy kun vauvan saa nukkumaan.
Sisarus-kolmikko on ottaneet “uus vauvan” omakseen!
Aikaisemminkin olen sanonut, että onnellinen se lapsi jolla on sisaruksia ja jos ne on vielä rakastavia ja niitä on vielä kolme. “uus vauva” on kyllä tosi onnekas siinä suhteessa.
Ja toisaalta, ei saa raukka edes syödä ilman että joku on häiritsemässä. Puhumattakaan kylvystä tai välillä ihan vaan nukkumisesta. Koko ajan on joku tuijottamassa, paijaamassa, tökkimässä, työntämässä suuhun tuttia tai muuten vaan “häiritsemässä”. Tai sitten ne kiljuu vieressä, että “mä haluun vauvan syliin!” “ei ku minäpäs!” “nyt oli mun vuoro!” “sä oot liian lähellä!” “anna mäkin haluun kattoo vauvaa!”
ja siltikin sitä on jotenkin hellyyttävä seurata vaikka samalla kiristää kun ei voi edes imettää rauhassa. (imetys saattaa olla aika haasteellista jos joku nimeltämainitsematon 2-vuotias roikkuu samalla tukassa ja huutaa täysillä korvaan. Onneks keksittiin että voidaan lukea kirjaa yhdessä imetyksen aikana. Pysyy tukkakin päässä. siis allekirjoittaneella.)
Samalla kun “uus vauva” on ihana ja on otettu hyvin vastaan, iskä on tyhmä ja äiti vasta onkin tyhmä! Tavarat lentelee ja äiti on idiootti! ovet paukkuu ja tyynyt lentää lattialle!
Äiti huutaa ja isi huutaa ja lapset huutaa ja tappelee ja raivoaa!
Sairaalassa kun olin yksinäni ollut kolme päivää, ajattelin että ‘tapeltais sitä kotona sitten kuinka paljon vaan niin kyllä mä aina mielummin perheeni kanssa olen kun yksinäni jossain muualla.’
Hyvä että tuli sillon niin ajateltua, koska muuten, muuten varmaan olisin karannut jo jonnekkin.
Eikä siinä vielä kaikki. Muutettiinkin vielä uuteen kotiin. Ehkä oli vähän liian iso pala, mutta selvittiin ja nyt meillä on ihan kiva uusi (oikeesti uusi, kerrostaloasunto joka on tänä vuonna valmistunut) ja puhdas koti.
Nyt on arkikin alkanut ja Birk palannut töihin. Välillä meillä menee lasten kanssa tosi mukavasti ja nautin täysillä äitiydestä. Toisinaan toivon että voisin vaan nukkua ja joskus tulee mitta ihan täyteen. Sitten taas nautitaan perjantaipizzoja ja lapset tottelee ja käyttäytyy hienosti. Sitten taas tapellaan ja lyödään toisia niin paljon että ajattelen ettei ‘noista koskaan ihmisä tuu’ ja sitten taas leikitään sovussa ja lasten opettaja kirkossa kehuu kuinka fiksuja ja tottelevaisia meidän lapset ovatkaan.
“uus vauva” tuoksuu ihanalta, näyttää vanhalta papalta pälvikaljuineen, on söpö, puklailee lammikoita, on alkanut todella katsella ympärilleen, syö iltaisin itsensä ähkyyn ja sitten itkeskelee vatsavaivojaan, herättää ihastusta, on muuten vaan ihana, herättää huolta, yskii, syö kolmen tunnin välein ja on aika täydellinen <3
